perjantai 9. joulukuuta 2016

Kannustalon koti-ilta


Olimme keskiviikko iltana Kannustalon koti-illassa Vantaalla

Ennen tapahtumaa tapasimme myyjämme, jonka kanssa kävimme sopimusta kohta kohdalta läpi kahden tunnin ajan. Juuri ja juuri saimme sopimuksen kahlattua läpi ja tehtyä muutoksia siihen. Loppusuora alkaa onneksi jo sen kanssa häämöttää.

Onhan tätä koko hommaa myös hierottu ja hierottu. Ensimmäisen kerran kävimme tapaamassa myyjäämme Noposen Petriä jo joskus helmikuussa. Tontti ostettiin toukokuussa. Sitten purettiin vanha talo ja tavattiin Petrin ja Kannustalon arkkitehtinä toimivan Tiina Pyykön kanssa tontilla. Siitä eteen päin on sitten muovailtu pohjan kanssa, joka alkaa kyllä näin lähes puolen vuoden tuijottelun jälkeen olla kohdillaan.

Tiina kysyikin meiltä koti-illan aikana, että oliko hyvä ilta. Tunnustin ihan rehellisyyden nimissä, että olisi ollut puoli vuotta sitten. Nyt kaikki mitä tilaisuudessa käytiin läpi Kannustaloista mallien, muuttamisista, muuttovalmiista, muuttovalmis plussata ja räätälöidyistä taloista, maaperätutkimuksista, rahoituksesta, keittiösuunnitelmista ja niin edelleen, oli tuttua huttua koska olimme sen kaiken jo kahlanneet läpi vaihe vaiheelta. Mutta koska paikalla olimme, saamme me sopimuksen tehtyämme (ehkä ensi viikolla?) ilmaisen pihasuunnitelman tai sisustussuunnittelua. Valitsemme pihasuunnitelman, sisätilojen suunnitelmat on meillä niin pitkällä, etten siihen koe tarvitsevani apua.

Olimme jo tekemässä lähtöä ja tilaisuudessa olleiden arvontojen tuloksia julkistettiin. Yllätyksekseni voitin blenderin! Edellinen olikin rikki, joten palkinto oli mieluinen. 😄

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti